maanantai 5. elokuuta 2013

Yhdessä syksyä kohti


Joo, näinhän se on, että vielä on kesä ja kuumia päiviä luvassa. Jostain syystä kuitenkin halusin himpun verran jo kurkistaa meidän vaatesyksyyn ja hurautin pojille samanlaiset paidat. Tai siis melkein samanlaiset.


Kankaat on neulosta ja tilattu Majapuulta, resori jostakin. Kaava on Ottobren Be Carefull out There, joka onkin minulle sellainen vakkarikaava, jota vaan muuttelen tarpeen mukaan. Teen molemmille pojille paidat samalla kaavalla (laiska kun olen), toiselle vaan hivenen pienempänä. Kaava on 104cm, pojat ovat vaatekokoa 104 ja 92/98. Pienemmälle kun ei haittaa aina vaikka vähän kasvunvaraa tulisikin. Käyttöön tulee kuitenkin.

Pienemmän paitaan oli pakko tehdä hihat puoliksi palomiehistä ja puoliksi palloista. Minulla on joku omituisuus mitä tulee erivärisiin hihoihin ja niihin en taivu perin hyvin. Kangasta taas ei piisannut yhtenäisesti edes yhteen hihaan.




 Kangas on tosiaan ihanan jämäkkää ja vähän paksumpaa. Mietin onko tollaseen peruspaitaan jopa liian kuumaa? Ehkä se syksyllä on kuitenkin ihan mukavan paksuista ja tuntuu iholla hyvälle.

Sovituskuvia pienemmän toimesta:









2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Ihanat paidat!

anniina kirjoitti...

Kiitos :)