keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Mustikkainen haalari, vaan ei Mustikka-haalari

Tämän ihanan velourin ostin Käpyseltä ompelulanien yhteydessä.
Jotensakin näin sen haalareina tai jumpsuittina, mutta korkeus ei riittänyt kumpaiseenkaan.
Niinpä päätin yhdistää kaksi hyvää kaavaa! Nimittäin uusimman ob:n 1/13 tikrutin hupparin kaverina olleet housut ja 1/11 lehdestä löytyvän jumping jackin haalarihousut. Ja näistähän tuli juuri sellainen vähän slimmit henkselihousut, mitä tässä vähän hainkin. Ja mikä tuolle kankaalle kivointa, näissä housuissa tuo ihanan Leena Rengon suunnittelman kankaan kuosi pääsee oikeuksiinsa. Eli haarakiilallisessa housukaavassa on sauma vain takana.

Kangas siis Käpyseltä ja Hilcon raidallinen resori Ompelusopista Lapinlahdelta. Kaava kahden yhdistelmä, noin kokoa 86/92cm.


Lahkeet ei suinkaan ole eri mittaiset, vaan laitoin noihin tuollaiset piiitkät raitaresorit, joita voi pitää myös käännettyinä.


 Neppareina turkoosit Kam-nepit



Yhteiskuva pojista, ihan kauheen hyviä kuvia näistä saa yhdessä, vai mitä? :D

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Peitetikki, hyppytikki, vikatikki?

En ole varmaan koskaan esitellyt koneitani, joilla ompelen. Nuo uskolliset työjuhdat.
Saumurina minulla toimi Pfaffin Coverstyle 4850. Eli tällainen mööpeli:





En tiedä onko tätä konetta myyty Suomessa aikanaan. Aika vähän olen tästä mitään tietoa löytänyt suomeksi, lähinnä kaikki on englanniksi tai muilla kielillä. Äitin minun Pfaffilainen on tuotu myöskin Saksasta, äitini ompeli sillä muutaman sauman ja antoi koneen minulle. Ja todella mieluisa lahja se on ollutkin. Tikki on pääasiassa todella hyvä, kone ei oikuttele turhia, siitä löytyy paljon ompeleita ja noh, kone on erinomainen. Viisi lankaa tekee jäljestä todella hyvää, jopa ammattimaisen hyvää. Ja kivenä kirsikkana kakussa koneesta löytyy myös peitetikkiominaisuus.

Minut tuntevat tietää, että saatan joskus olla hivenen laiska hidastempoinen. Kuten työparini sanoi, vahvuuteni on jossakin muussa. Kone on siis ollut minulla ajossa nyt kai jo kaksi vuotta, mutta en ole koskaan kokeillut ommella sillä viidellä langalla saati kokeillut peitetikkiä.Tässä nyt sairauslomalla ollessa päätin, että nyt minä kokeilen! Päätökseen vaikutti myös se, että satuin löytämään netistä engalnninkielisen manuaalin koneeseen, minulla kun on ollut vain saksankielinen. Myöskään saksa ei ole minun yksi vahvuuksista. Ensin päätin kokeilla saumurointia viidellä langalla. Joku joskus sanoi jossain, että ehdottomasti viiden langan saumurointi on parempi kuin neljän. Noh, kokeillaan. Konehan tekee viidella langalla ikään kuin yhden joustavan suoran ompeleen ja huolittelee kolmella langalla kankaan reunan. Valkopohjaisissa, mutta nukalta tummissa / värillisissä kankaissa voi siis tehdä, niin, että valitsee tuolle suoralle ompeleelle nukan väriset langat (eikä minusta tikki edes näy venyttäessä samalla tavalla kuin 4 langan saumuriompeleessa) ja antaa huolittelulankojen olla pohjan väriset. Jälleen päästään laiskuuteeni, ei tarvitse siis vaihtaa kaikkia lankoja eikä ostaa lankakartioita aina viitta kappaletta joka väriä ja saa silti kankaan värisen ompeleen. Tämä kokeilu siis mieluinen, viisi lankaa saa jäädä paikalleen ja ajelen ja tunnustelen lisää, miltä alkaa tuntumaan. Tuo viiden langan ommel sopii hyvin paremmin myös esim. joustofarkulle.

Kun vauhtiin kerta pääsin, niin päätinpä alkaa tavaaamaan manuaalia in english. Koin ahaa elämyksiä, kun kuvat ja ohjeet avautuivat hivenen eri tavalla kuin saksaksi. Manuaalin mukaan koneen muuttaminen saumurista peittariksi ei ole iso asia. Ja itse asiassa yllätyin itsekin siitä kuinka kätevästi se kävi! Kätevää tuosta teki se, että koneessa oli jo se viideskin lanka pujotettuna, jonka jälkeen piti yläsieppari lukita ala-asentoon yhdestä napista, vaihtaa toisen neulan paikkaa, ottaa kaksi muuta lankaa pois pelistä (itse teippasin ne vain suojakoteloon kiinni) ja kääntää terä ala-asentoon. Tämän lisäksi koneesta irrotetaan yksi muoviosa tuosta suojaluukusta, joka vaihdetaan toiseen. Kuulostaa kamalan monivaiheiselle, mutta oli kuitenkin yllättävän näppärää. Noh, nyt voinen sanoa, että siihen se näppäryys sitten jäikin. Pfaffi hyväksyy melko hyvin koneen ohjeelliset langankireydet eikä niitä tarvitse paljoakaan vaihdella. Niin nytkin, tikki oli pääasiassa hyvää päältä päin katsottuna, mutta alapuoli paljasti totuuden. Hyppytikkiä! Hyppytikki, tuo peittariharrastajien murheenkryyni.




Tuhosin silppusäkistä pienen pussillisen silppua ajaessani koeompeleita. Säädin neuloja, tutkin netistä aihetta nimeltä hyppytikki, hivenen kiroilinkin... Hyppytikkiä teki nimittäin vain toinen neula, välillä. Nettiä selatessa totesin, että hyppytikki on peittareiden toinen nimi. Aikani huruuteltua totesin, että ei tämä nyt taida onnistua, ehkä pitäisi olla HAX neulat, isommat. Peittaripuolella voi ajella yhdelläkin neulalla. Otin toisen neulan pois ja ajelin kantit yhdellä neulalla, hyvä vaihtoehto sekin. Ommel joustaa eri hyvin. Ja sillä ommellessa ei hyppytikkiä tullut.

Tälla kokemuksella ottaisin kyllä itse saumurin ja peittarin erillään, jos sellaista valintaa joutuisin miettimään. Pfaffi on erinomainen saumuri ja toimisi varmaan peittarinakin pelkästään, mutta näillä koneilla tuntuu olevan oma sielunelämä ja ainakin erinomainen Pfaffikin nikottelee aina hetken kun sen langoittaa uudelleen tai menee sorkkimaan, siitä syystä koen, että näiden eri kahden toiminnon vaihtelu ompelun lomassa on kuitenkin melko työlästä, kallisarvoista ompeluaikaa menee langoitteluun ja koeompeluun. Ei siis lainkaan laiskaa ihmistä varten tällaiset koneet. :D

Kokeilun jälkeen aloin tutkia peittareita hivenen tarkemmin, voisiko sellainen kotiutua myös meille? Janomen nimeen monet vannovat, mutta se tuntuu myös olevan melkoisen neiti ja nakkelee niskojaan hyppytikin muodossa melko helposti. Berninan peittaria on kehuttu paljon, se ei ei ilmeisesti nikottelekaan yhtä herkästi, mutta on melkoisen paljon kalliimpi kuin Janome. Ja vielä kaikki ne lisähärpäkkeet siihen päälle... Ompelu jos joku on todella välineurheilua.

Jos jollakulla Pfaffin yhdistelmällä ajelevalla on hyviä vinkkejä tuohon hyppytikkiin, niin vinkkejä otetaan vastaan!

Ja ehkä tästä vuodatuksesta oli jollekulle yhdistelmäkonetta haaveilevalle jopa hyötyäkin. :)

Aijoo, vielä ne haalarit, jotka syntivät konetta testeillessa. Ehkä kankaan olisi voinut valita vaikka niistä vähemmän kivoista ja vähemmän kallista vaihtehdoista, koska näitä ommellessa myös ompelukone oli pahalla päällä ja sumppasi alalankaa. Mutta kyllä näitä pidettyä tulee. Kaavana fb:ssä tarjolla ollut Me&i tyyppisten haalareiden kaava koossa 86/92cm ilman muokkauksia.



tiistai 26. helmikuuta 2013

Pikkuiset pandat marssivat näin

Ihastuin Viljamin Puodin Panda trikooseen hivenen hitaasti... Jotensakin kuitenkin tein tästä itselleni pakkomielteen ja tätä oli saatava, kesäpaitojen verran ja molemmille pojille. Käpysessä olikin tätä myynnissä ja sieltä tilasin ennen noita kangasvaihtareita. Trikoo on siis luomua ja ihanan pehmeää. Ja todella raikasta mielestäni väreiltään.

Pandasta syntyi molemmille t-paidat kesään pitkällä patunappilistalla. Kaavana OB:n paljon käytetty More Grey. Leikkasin molemmat samalla kaavalla, toista hivenen pienensin ja toista isonsin. Helmaan tein tuollaiset vähän leveämmät käännökset ja kanttasin kaula-aukon ja hihat samalla jerseyllä, koska en löytänyt varastoista sopivaa resoria, johon olisi ollut vielä sopiva lankakin. Halusin paitoihin pidemmät nappilistat, jotka yltääkin jotakuinkin puoleen väliin paitaa. Neppareiksi laitoin erivärisiä kameja. Paitoihin (104cm ja 86/92cm) meni noin 80cm esipestyä trikoota, jäljelle jäi pienet soirot.

Ja lopputulos on ihanan raikas. Nam.














Nyt on kesävaatekausi virallisesti aloitettu!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Laneilla tehtyä

Osallistuin viikonloppuna Itä-Suomen Ompelumummojen kangasvaihtareille / ompelulaneille. Idea oli siis se, että naislauma raahaa vaihdokki kankaat sekä ompelukoneensa / saumurit / peittarit saman katon alle ja vaihtelee kankaita, ompelee, höpisee ja nauraa päivän yhdessä. Käpysen naiset olivat pääorganisaattoreina ja kivaa piisasi.  Meitä oli paikalla useampi ompeluun ja kankaisiin haksahtanut naisihminen ja siinä se päivä meni, kun vaihdettiin kankaita ja koneet jurskuttivat ommella naisten puheensorinassa. Kiitos Käpysen naisille Meri-Ellenille ja Outille!

Me lähdettiin Joensuuhun jo perjantaina aamupäivästä, torstai-iltana minulla oli kasassa vaihtarikankaat, mutta ei mitään hajua ompeluksista. Siinä sitten ajattelin, että josko nyt kokeilisin sitä takin tekoa, josta olen puhunut ehkä ainakin vuoden. Kaava ei ollut, mutta niin vaan löytyi Be Carefull out There-paidan kaava 104 senttisenä ja sitä apuan käyttäen oli pian leikattuna kankaat. Ja lopputulos on, kaikesta siitä pikaisesti valmistelustaan huolimatta, todella mieluinen. Pituutta on reippaasti, joten tämä menee kokonsa puolesta myös ensi syksynä. Muutoksia paidan kaavaan tein siis sen verran, että hupun muutin hiippamalliseksi, etukappaleen leikkasin keskeltä auki, sivuille ja kainalolle leikkasin lisää tilaa, pituutta helmaan aika reippaasti ja lisäsin tietysti vielä taskut koko komeuteen.

Päällikankaana on Kangastukusta ostettu kakkoslaatuinen Ystävykset Pul. Tässä kakkoslaatuisuutta on ollut laminoinnissa, joskin minun palassa oli jokunen värivirhekin. Onneksi olin sitä aikanaan ostanut ihan reilusti, niin ei ollut kirtäminen mitenkään hankalaa... :D Vuoren leikkasin Ikean fleecepeitosta. Ihana ruskearuudullinen vinonauha on Ompelusopista Lapinlahdelta ja keltainen rengasvetoketju Roayl-tuotteelta.

Ja lopputulos.... Se on tällainen:















Tykkään, tykkään, tykkään.


Tarttuipa sieltä sitten matkaan jälleen uusia kankaitakin jokunen vaikka eroonkin pääsin muutamasta palasta. Mutta niistä sitten taas toisen kerran.

torstai 21. helmikuuta 2013

Kangashamun kangasjemmat

Nyt taas hävettää, joskin eri syystä.
Lähdin eilen viemään poikia päiväkotiin ja napasin matkaani kassillisen kankaita, jotka vein Kikiduun Annalle. Kotiin tulin seuraavanlaisen kasan kanssa + kuvasta puuttuvan valkoisen Metsolan Miina ja Manu joustiksen kanssa.



Olen jo pidemmän aikaa (kai viime kesästä saakka) kerännyt Annan luo kankaiden varajemmaa. Koska siellä sattuu olemaan kangasta omastakin takaa, niin piti välillä hakea jemmat tyhjiksi... :D ja postista hain samalla ihanat Majapuun neulokset ja Metsolan Mustit ja pikkupallo joustikset. Kyllä nyt on taas kangasta, josta ommella (joskin ei sitä aikaa edelleenkään). Käsitys kankaiden riittävyydestä vain korostui kun satuin pöyhimään laatikoita ja vaihtamaan lysähtäneet kangaslaatikot uusiin parempiin. Kyllä niitä piisaa! Veikkaan, että noilla voisi vaikka päällystää meidän talon, jos haluaisi... ;)

Samalla testailin pipokaavaa ja ompelin itselleni uuden pipon.
Syntyi siis Katin Mussukoiden musikanttitrikoosta itselle tupsupipo. Näitä ehkä tulee tehtyä muutama muukin.


Näilläpä viikonloppuun. Kangashuoneessa on käynyt muutenkin myllerrys, kun sunnuntaina olen menossa alueen kangasvaihtareille / ompeluiltamiin. Laatikoita on pöyhitty ja vaihtarikankaita valkattu. Vielä pitää laukut pakata ja sitten olenkin valmis lähtöön. Ja hyvä olisi varmaan päättää sekin, mitä meinaan reissussani ommella...

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Nyt ihan hävettää...

... monestakin syystä.
Olen viimeksi blogannut kun oli vielä kesä! No joo, syynä hiljaiseloon töiden alkaminen. Ei ole vaan energiaa piisannut. Seli seli.
Toisekseen kuvat on tällä kertaa suorastaan luokattoman huonoja. Anteeksi.

Olen minä hiljaisuudesta huolimatta ommellut. Itselle ja lapsille.

Uusimpana tämä ilmapalloajelulle lähtenyt ankanpoika.
Joustis Hannan kankaasta, iiiihana raitaresori Majapuulta.
Kaavana OB:n Be Carefull Out There, koossa 104cm. Huppua muokkasin ja jätin vetoketjuhalkion tekemättä.










Toivotaan, että tämä kelpaa isoveljelle.

lauantai 18. elokuuta 2012

Munahuppari ja prässihousut

Minulla on ollut monta päivää vähän sellainen olo, että kun tekis mieli tehdä jotain, mutta en tiedä oikein mitä. Sellailin sitten inspiraatiota etsiessäni Ruttu-Nutun vanhoja postauksia ja sen seurauksena tästä omenan vihreästä velourista syntyi munahuppari ja siihen sopivat prässihousut. Tällä kertaa värit on vähän rauhallisemmat.



Hupparin kaava jälleen Panda OB:sta muokkauksin 80 senttisenä. Hihoihin laitoin pitkät resorit ja poiketen alkuperäisestä kanttasin valkoisella resorilla myös tuon hupparin helman. Housujen kaava on jälleen se kalsarikaava :D, jonka alkuperää en kyllä nyt satu edelleenkään muistamaan, koko on reilu 80cm (kaava kylläkin 92cm).
Omppuvelour on Lieblingstückeltä Itävallasta, taskun velour Hanhelista (sävy taisi olla hiekka) ja valkoinen resori Liandlolta.

Kivaa vaihtelua. :)

 Ja vähän vielä sovituskuvia...


Täällä näyttäisi käyvän lukijoitakin, olisi kiva jos jättäisitte itsestänne merkin. :) Kiitos kaikille kommentin jättäneille. Ne piristää aina.