tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jämistä

Kas, hei vaan täältä hiljaisuudesta...
Aika on mennyt kamalaa vauhtia taas näin kesäaikaan, vieraita on lappanut sisään ovista ja ikkunoista. Ompeluita olen tehnyt vaihtelevalla menestyksellä.

Nyt oli hiljainen hetki blogata niistä jotain...

Jämäpaloista nimittäin saksin herra 1 veelle pari bodyä. Toisessa kankaana Kesäilo, jota riitti vaivoin etu- ja takakappaleeseen. Hihat tein paljon parjatusta feikkipilvestä, joka kävi tähän väriltään todella kivasti (ja oli materiaaliltaan samanlaista kuin kesäilotrikoo).
Toinen body syntyi salaisesta paketista tulleesta apinatrikoosta, kangasta ei kuitenkaan piisannut takakappaleeseen, joten tein takakappaleen saman trikoon vihreästä versiosta, josta ei olisi myöskään saanut mitään kokonaista tehtyä.
Kaavana bodyissä Bert OB:sta, mutta ilman nappilistaa kirjekuori kaula-aukolla ja muokkauksilla. Resori on Hannan kankaan punainen. Ihana yhdistelmä tuo punainen ja turkoosi.
Apinabodyä katsellessa alkoi päässä pyöriä lastenloru apina papinasta... :)



Ja sitten myös toooodella vanha keväinen ompelus, nimittäin myyräpaita. Tämä paita piti tehdä niin, että pohjana olisi ollut taateli joustis, mutta eihän tuo myyrä halunnut siihen taateliin istua sitten millään. Vihreälle salmiakille se sopi kuin nenä päähän. Siihen siis myyrä kiinni, sur sur. Kaavana muistaakseni More Grey, vanha ja hyväksi havaittu.



Ja joo, kyllä. Photobucketiin on tullut ihania kuvien muokkausmahdollisuuksia. :) Pitihän niitä vähän kokeilla. :)

9 kommenttia:

KiKiDuu kirjoitti...

Namuja! Ja myyrä paita livenä NIIN ihana! :)

Befrica kirjoitti...

Ihania!

Ressu kirjoitti...

Voi juku, toi myyrä-paita on niin liikkis !!

PetraRos kirjoitti...

Ihania vaatteita tuo apinabody varsinkin :) Ja myyrä on niin suloinen aina.

Nuksu kirjoitti...

Kivat bodyt ja todella suloinen myyrä!

Niina kirjoitti...

Ihania! Varsinkin myyräpaita!

Heidi kirjoitti...

Todella kivoja vaatteita. Mä tykkään kirjekuorikauluksesta bodeissa. Se on niin helppo pukea eikä tarvitse neppareita kiinnitellä.

saaraps kirjoitti...

iihanat kaikki :D

anniina kirjoitti...

Kiitos kaikille. :)

Joo, minäkin tykkään noista kirjekuoriaukoista, mulla on isot lapset niin eivät muljahda sieltä kaula-aukosta läpi ja ei tarvitse nappeja laitella kaula-aukolle ollenkaan.