sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hupparihommia ja pipojuttuja



Hupparit ei ole minusta erityisen käteviä talviaikaan, eikä vesisateella. Huppu on aina mytyllä haalarin alla ja päiväunetkin on kurja nukkua mytty niskassa.

Näin syksyllä, jos ei vettä sada, hupparit toimii oivallisesti kauppatakkeina ja haalarin alla lisälämmikkeenä.

Ja niinpä siis syntyi pari hupparia lisää.

Isommalle Majapuun loharineuloksesta. Tämän ostin kakkoslaatuisena ja pesussa kangas raidottui jonkun verran. Huppariksi siis. Huppariksi siis, koska sitä ei tarvitse pestä samassa määrin kun pitovaatetta. Hupun vuoritin ruskealla pilvijerseyllä ja hupun päähän piti vielä tupsukehikkoa apunakäyttäen pyöritellä tupsu. Ostin siis Karnaluksilta tupsukehikot, nyt on tupsujen teko kuulkaa näppärää!
Loharihupparin kaava on tuttu Be Carefull out there, joskin aika muokattuna. Helman leikkasin sen verran niukasti, että päädyin kanttaamaan helman. Ja siitä tuli oikeastaan ehkä parempi noin.



 Mallina pikkuveli ;)







Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Huppari myös pienemmälle. Pienemmän pojan huppari syntyi Muru-neuloksesta, jonka sain talvella pidettävillä laneilla kangasvaihdossa. Hupun vuoritin limellä pallotrikoolla, joka on joskus aikaa sitten ostettu Sampsukalta.
Kaavana Panda, tähän laitoin kanssa helmaan tuon kanttauksen ilmettä tuomaan.







Ja pitäähän syksyllä pipoja olla. Tiimarista sai -50% valitsemastaan tuotteesta, kun liittyi kanta-asiakkaaksi. Ostin alennuksella itselleni kangastussit. Niinpä sitten vaan kokeilemaan.
Syntyi pojille aurinkolasipipot. Meillä kun isompi tykkää pitää aurinkolaseja (vaikka sää ei niitä vaatisikaan), niin nyt ei tarvitse kulkea lasit päässä hämärässä, kun on lasit ihan omasta takaa.



Ja siis voihan aina käyttää tuplalaseja, hatussa ja silmillä. :D


1 kommentti:

Ida kirjoitti...

Kivat hupparit, tuo tupsu on kiva yksityiskohta :)