sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ensimmäinen body ja muutamat haalarit.



Sain jo aikaa sitten pyynnön tehdä pienelle tytölle jotakin kivaa vaatetta. Ajattelin sitten tehdä yhden haalarin, potkarit ja bodyn. Uskaliasta luvata tehdä body, jos ei ole koskaan sellaista tehnyt.

Eikun tuumasta toimeen. Haalarin tein ruskeasta velourista ja siihen aplikoin velourista yksinkertaisen lintuhahmon. Haalarin loppusuoralla leikatessani ylimääräistä resoria saksenkärki haukkasi kangasta ja reikähän siihen tuli. Viimemetreillä. Kyllä nimittäin harmitti. No, eipä se muu auttanut kun korjata vahinko parhaan mukaan, lopputulos kyllä on siisti, mutta silti... harmittaa.

Onneksi potkareiden teko luisti melkoisen kivasti ja kaavakehitelmä osoittautui oikein toimivaksi. Kankaana Sampsukan ihana helikopterileijonafrotee.

Ja kuikas ollakaan, bodyn tekeminen olikin oikein opettavainen ja mukava juttu. Bodystä tuli salonkikelpoinen, ainakin jopa melkein. Kankaana Lasten Metsolan ruudullinen sinapinvärinen joustofrotee. Aplikaatioksi tein sydämen pallotrikoosta.

Uusia kankaitakin on nyt jonkinverran ja sormet syyhyten mietin, mitä niistä tekisi. Pojalle ainakin jokunen paita pitää tehdä ja jos ihan bodynkin nyt tekisi kun kerran vauhtiin pääsi. Samoin haluaisin kokeilla niukkalinjaista potkaria. Noh, katsellaan mitä syntyy.

Ei kommentteja: