maanantai 20. syyskuuta 2010

Muruja

Kehuinkin jo viime kirjoituksessa Rosa Matildan palvelua. Tilauksessa tuli ruskeaa kirahvi neulosta sekä ruskeaa pupuperhettä. Kankaat olivat aivan ihanat ja totesin, että lisää on saatava. Välillä pitää kuitenkin vanhojakin tuhota ja niinpä pienemmästä palasta tuli hattu, huivi ja tumput (joista kuvassa vain hattu) ja pupuperheestä tein ihanan retrohaalarin.

Hatun tein tuolla norsuhatun kaavalla, nyt tuli sopivan levyinen, jotta mahtuu päähän. Kangas on hattuun ihanan jämäkkää ja paksua, kun kaksinkerroin laittaa. Mies sanoi, että hattu näyttää tyynylle päässä. Miehet...


Haalarin tein Ottobren Mustikka-haalarin kaavalla. Kaava oli minusta hyvä ja kerrankin maltoin lukea ohjeita ainakin melkein koko ajan. Mitä nyt vetoketjun ompelin ihan tavallisesta vetskarista ja ompelujärjestys oli muutenkin vähän eri. Tyytyväinen olen lopputulokseen, kammoamani kanttauksetkin onnistui jopa hyvin! Harmittaa kuitenkin vietävästi, kun viime metreillä kaula-aukkoa tehtäessä päätin vielä vähän saumurilla ajella ja saumuripa hörppäsi kangasta vähän enemmän kuin oli tarvis... niskaan tuli pieni reikä, jonka korjaamista mietin ja mietin... loppujen lopuksi päätin vain ottaa saumaa vähän alaspäin ja lopun korjasin siksakilla. Ei nyt ehkä siistein korjaus, mutta ei tullut siinä tilanteessa muutakaan mieleen. :D Onneksi tuo on niskassa ja melkoisen pieni virhe, niin ei pistä koko ajan silmään. Mies sanoi, että hänellä on ollut ihan samanlainen haalari lapsuudessa, kangaskin on kuulema mukavan retro tuohon haalariin.

1 kommentti:

Enne kirjoitti...

Ihanat retro-haalarit! jos Leo suostuis pitämään niin saisit tehdä sille samanlaiset.. mutta ei se suostuis.... :( Aimo onneksi tykkää kaikesta mitä äiti tekee, eiks vaan ? :) Upeita kankaita oot löytänyt!