maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hulluna huppareihin

Uusimmassa Ottobressa oli Panda-hupparin kaava. Meillä oli hupparin virka auki ja pitihän kaavaa päästä kokeilemaan.
Äitini toi minulle Myllymuksujen kaarat-joustofroteeta, jota pyörittelin hetken, että mitä siitä teen. Oivallinen hupparikangas!
Niin syntyi huppari isommalle kaaroista ja Pandasta, todella reilusti muokattuna. :D



Mitä siis muokkasin? Tein hupparin 92cm kaavalla, muokkasin helmaa pidemmäksi, hihoja reilusti pidemmiksi, tein etukappaleesta yhtenäisen ja hupun muokkasin menemään hieman ristiin tuosta edestä. Lisäsin myös helmaan resorin, samoin hihoihin ja teinpä vielä taskutkin. Kangas siis Mylläreiden kaarat, resorit Hannan kankaan tavallinen keltainen.

Päätin sitten samassa hupparivimmassa tehdä myös kesähupparin isommalle. Siihen kokeilin pitkään mielessä ollutta ideaa, nimittäin kukkaishupparista.
Tässä sama kaava pohjalla, jälleen isoin muokkauksin. Näitä pitää tehdä kesäpäiviin lisää.
Kangas on Hannan kankaan joustofroteeta, kukkaset tilkkulaatikon palasia, resorit Hannan kankaan joustofrotee keltainen.

Vielä jäi yksi huppari bloggaamatta, josko se myöhemmin. :)

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Haalareiden kokeilua

Minusta on ihana käyttää tuolla pikkumiehellä erilaisia haalareita. Isomman kanssa haalarit eivät ole minusta niin kätevät, kun housujen pitää lähteä helposti pottaillessa jalasta, mutta tuo pikkupötkö ei sitä vaadi, vielä. :)

Vähän aikaa sitten Metsolasta vielä sai erän tätä ihanaa vihreää sunray-kangasta. Koska minulla jäi vielä jemmapala, raaskin sitä vähän leikata. Olin ihaillut monet kerrat Moonkidsin haalareita, joissa oli olalla metalliset renkaat. Ja koska löysin noita renkaita, niin pitihän se kokeilla. Kaavana käytin jonkun potkupuvun ja mustikka-haalareiden kaavaa, tein etukappaleesta yhtenäisen ja takakappale on kahdesta palasta. Sisäpuolella käytin jnyn tähtiä ja neppeinä kameja. Lopputuloksesta tuli mukava pieni 74cm haalari.






Ja koska sain vähän aikaa sitten päähäni, että pikkuinen tarvitsee kukkahaalarit niin pithän nekin tehdä. Ensimmäiset leikkasin ja ompelin samasta kankaasta kuin edellisen postauksen beiget kaaritaskut. Lopputulos oli ihana, mutta suureksi järkytykseksi liian pienet haalarit! Haalareihin kokeilin ekaa kertaa ommella lahkeen käänteet niin, että haalareita voi käyttää joko suoralla lahkeella tai pujottaa sinne kuminauhan. Jätin siis taitteen ompeleeseen pienen aukon sisäsyrjälle. Kuminauhan avulla niitä pystyy pitämään pidempään.
Sydän verta itkien näistä luovuin ja ärtymyksestä puhisin, että uudet pitää kyllä saada. :D


Ja koska ne uudet piti tehdä liian pienien tilalle, tein tästä salaisessa paketissa tulleesta velourista uudet. Aika raikkaat mielestäni!

Kylläpä nyt passaa kesässä tepastella kukkaisvauvana. :)